Vaeltaminen

Islantiin on oikeastaan vähän höhlää edes tulla, jos ei ole kiinnostunut seikkailemaan luonnossa edes vähäsen - se kun on Islannin suurin valtti, ja tarjoaa eniten aktiviteetteja tällä monimuotoisella saarella. Tietysti baareilu ja museoissa käynti voidaan myös laskea aktiviteeteiksi, mutta Reykjavíkin keskusta ei ole suuri metropoli samalla tavalla, kuin vaikkapa Lontoo, New York tai edes Helsinki. Sen lisäksi varsinainen shoppailu tällä kaukaisella saarella vaatii melkoista varallisuutta (enkä myöskään suosittelisi törsäämään rahoja varsinaiseen turismiin). Omia suosikkiharrastuksiani ovatkin vaeltaminen ja valokuvaaminen.

Karut vuoret ovat suomalaiselle varsin eksoottinen näky, enkä ainakaan itse usko saavani niistä koskaan tarpeekseni. Vuoren kiipeäminen on rankka, mutta palkitseva kokemus, ja kaiken lisäksi mitä erinomaisinta liikuntaa. Motivaatiota saattaa hieman laskea vuorta ylös ja alas juoksevat lihaksikkaat viikingit, tai yli 70-vuotias islantilaismies joka kiipeää vuoren kaksi kertaa nopeammin huipulle ja takaisin kuin oma retkikunta, mutta jokaisen lienee parasta keskittyä omaan suoritukseensa. Jostakin on aloitettava.

Olen itse lisännyt vaellusten vaativuustasoa asteittain, ja se onkin toiminut varsin hyvin. Suhteellisen ei-luontokaraistuneena henkilönä on välillä täytynyt vähän pohtia ja arvioida omia kykyjä ja taitoja, mutta nuo kyvyt ovatkin olleet huomattavasti paremmat kuin osasin kuvitellakaan. Voimakkaan virran ylittäminen ja vuorenseinämän kiipeäminen narun avulla onnistui kuin onnistuikin pienen epäröinnin jälkeen. Jos matkailu avartaa, niin vaeltaminen avartaa vielä enemmän, ainakin mitä tulee omiin kykyihin ja itsensä ylittämiseen.

Esja-vuorta